lauantai 14. huhtikuuta 2018

Islanti 18.-23.1.

Karuja ja puuttomia, mutta henkeäsalpaavan kauniita maisemia, luonnon ihmeitä, erittäin voimakasta tuulta, ystävällisiä ihmisiä, hintavaa tasoa, hiljaisuutta ja rauhaa - niistä on Islanti tehty. Teimme viiden päivän visiitin syrjäisimpään ja väkiluvultaan pienimpään pohjoismaahan avomieheni kanssa tammikuussa, ja reissu oli todella hyvä ja onnistunut. Islantilaiset ovat todella ystävällisiä ja osaavat hyvin englantia, sekä yllätykseksemme monet myös tunnistivat meidät suomalaisiksi puheestamme, ja he esittelivät ylpeinä muutamia osaamiaan suomenkielen sanoja, kuten "katkarapupurkki" ja "kananmunia" :D
Majoituimme Keflavikissa, joka sijaitsee Reykjanesbaerin niemimaalla lounais-Islannissa, ja jossa sijaitsee myös Islannin ainoa kansainvälinen lentokenttä. Keflavikiin on yhdistetty useampi pienempi kunta, ja koko alueella asuu yhteensä noin 13000 ihmistä - kyseessä on siis todella pieni paikka, etenkin muun Euroopan kaupunkeihin verrattuna. Suomalaisellehan tämä ei kuitenkaan ole mikään ongelma, vaan päin vastoin; olonsa tuntee hyvin kotoisaksi tällaisessa rauhallisessa paikassa, jossa saa liikuskella lähinnä vain paikallisten ympäröimänä, joskaan heitäkään ei paljoa ympärillä näy. Keflavikista mieleeni tuli lapsuuden kotikuntani Loppi, ja ihmismäärältään ja rauhallisuudeltaan paikat ovat hyvin samankaltaisia keskenään. Esimerkiksi kesällä näkemääni Roomaan verrattuna Keflavikin hiljaisuus, rauha ja kiireettömyys tuntuivat todella kotoisilta. Reykjavikissa onkin sitten enemmän vilinää ja turisteja, joskaan sekään ei ole mitään verrattuna muihin Euroopan pääkaupunkeihin.
Huolimatta monista yhtäläisyyksistä Suomen kanssa on Islanti kuitenkin todella erilainen maa, etenkin luonnoltaan, kuten tämän postauksen kuvista hyvin näkee.

PÄIVÄ 1

Saavuimme Keflavikiin 18.1. kello 13 paikallista aikaa (2 tuntia Suomen aikaa jäljessä, eli +0). Ajoimme taksilla hotellillemme lentokentältä noin seitsemän kilometrin matkan, joka maksoi yli 3000 kruunua, eli noin 28 euroa. Tiesimme kuitenkin jo etukäteen, että Islannissa on kallista, eritoten taksit, alkoholi, sekä polttoaineet, joten emme tästä hätkähtäneet. Kuitenkin myöhemmin, kun illastimme eri ravintoloissa, kävimme pubeissa juomassa yhdet, tai tankkasimme vuokra-autoamme, tajusimme, kuinka kallis maa Islanti todella on. Itselläni meni kaksi kertaa enemmän rahaa, kuin mitä olin suunnitellut käyttäväni, enkä edes shoppaillut mitään; ostin ainoastaan kaksi avaimenperää tuliaisiksi, sekä itselleni koristeeksi palan mustaa, huokoista laavakiveä, josta lähes koko Reykjanesbaerin niemimaa muodostuu. Pelkkä syöminen, juominen ja tankkaaminen vain maksoivat niin paljon, mutta tietenkään en yrittänyt mitenkään erityisemmin kitsastellakaan rahoissani - söin sitä, mikä vaikutti herkulliselta, en sitä, mikä oli edullisinta. Omaan kulutukseensa voi tietenkin siis vaikuttaa, mutta budjettilomailijan kohteeksi Islantia ei voi suositella, jo pelkästään senkään vuoksi, että kaikki nähtävyydet ovat pitkien matkojen päässä ympäri Islantia, joten jos tahtoo nähdä muutakin kuin kylämaisemaa, joko auton vuokraaminen tai turistikierrokset ovat pakollisia. Julkisia ei ko. reiteillä kulje, eikä juurikaan muutenkaan, ainoastaan paikallisbusseja.


Majoituimme siis Hotel Keflavikin omistamassa, vastapäätä katua olevassa Guesthouse Keflavikissa, joka ylimmässä kuvassa näkyy. Guesthouse oli edullisempi vaihtoehto kuin hotelli, ja huoneemme oli oikein mukava ja pieni; kaksi sänkyä, yöpöytä, pöytä, kaappi ja tv. Suihku ja kaksi wc:tä olivat Guesthousen asukkaiden yhteisessä käytössä, mikä sopi minulle oikein mainiosti - samalla tyylillä asuimme Roomassakin. Lisäksi Guesthousessa oli myös asukkaiden käytössä oleva keittiö, jossa oli hella, mikro ja jääkaappi.
Jätettyämme tavaramme huoneeseemme lähdimme hieman käppäilemään ympäri Keflavikia, ihastelemaan merimaisemia ja etsimään ruokapaikkaa. Kävimme päivällä oikein tyylikkäästi ja eksoottisesti KFC:ssä syömässä, mutta illalla sentään menimme Library-nimiseen ravintolaan, jossa itse tilasin langusti-sandwichin.

Näkymää lentokoneesta; kuin autiolle jääsaarelle olisi tulossa :''D

PÄIVÄ 2

Kuten jo aiemmin totesin, auton vuokraaminen on Islannissa pakollista, mikäli haluaa nähdä muutakin kuin majoittumiskaupunkinsa, eikä tahdo maksaa itseään kipeäksi aasialaisia täynnä olevilla turistikierroksilla. Lisäksi auton vuokraamisessa on etuna se, että saa liikkua omaan tahtiin, juuri sinne, minne itse haluaa. Toisena päivänä vuokrasimme siis auton puolen päivän aikoihin, ja hieman jäi harmittamaan, ettemme tajunneet vuokrata sitä heti aamusta. sillä kuten muissakaan pohjoismaissa, ei Islannissa riitä talviaikaan päivänvaloa kovinkaan moneksi tunniksi.
Edullisin auto vuorokaudeksi maksoi n. 70 euroa, mikä ei mielestäni ole lainkaan paha hinta, ja huomattavasti edullisempi kuin turistikierrokset, joiden hinta on satasesta ylöspäin, yleensä monta sataa. Liikenne on hiljaista (lukuunottamatta "ruuhkaa" Reykjavikin kohdalla, joka sekin soljui todella hyvin ja mukavasti eteenpäin, huomattavasti helpommin kuin Suomen liikenneruuhkissa) ja maantiet sulia ja hyväkuntoisia, ja liikennesäännöt ja -merkit lähes samat kuin Suomessakin. Ensimmäisenä suuntasimme meitä lähimpänä olevalle nähtävyydelle - mannerlaattojen väliin rakennetulle sillalle, joka sijaitsee n. 25 km:n päässä Keflavikin kaupungista. Kyseessä on siis pieni silta, jonka islantilaiset ovat rakentaneet pari milliä vuodessa toisistaan erkanevien Pohjois-Amerikan ja Euraasian mannerlaattojen välille, joiden yhtymäkohta tosiaan sijaitsee Islannissa.

Kuva sillalta; vasemmalla Euraasian laatta, oikealla Pohjois-Amerikan.
Vasemmalla Pohjois-Amerikan, oikealla Euraasian laatta.

Tästä jatkoimme matkaamme "Golden Circle"lle - erittäin suositulle matkailijoiden käyttämälle reitille, joka käy läpi Thingvellirin kansallispuiston, Geysireiden, sekä Gullfossin vesiputouksen. Tässä kohtaa oli jo iltapäivä, ja aurinko alkoi laskea, ja aloimme moittia itseämme, että olimme vuokranneet auton vasta klo 13 maissa. Islannissakaan kun ei Suomen tapaan talviaikaan ihan kauheasti tuota päivänvaloa ole.
Emme olleet päässeet edes Thingvellirille saakka, kun aurinko oli jo aivan laskemaisillaan, ja näkyi enää pienenä horisontissa. Päätimme, ettemme pysähdy Thingvellirissä, jotta ehdimme Geysireille, kun on vielä edes jonkin verran valoa. Matkalla oli kuitenkin pakko pysähtyä ikuistamaan tuo auringonlasku, sillä se oli niin upea kaikessa väriloistossaan Islannin karussa maisemassa!


Etäällä olevat jäävuoretkin värjäytyivät suorastaan hohtavan pinkeiksi, näkymä oli todella upea. Pitkäksi aikaa emme kuitenkaan ehtineet jäädä maisemaa ihastelemaan, vaan jatkoimme nopeasti matkaamme Geysireille. Ajoimme halki Thingvellirin, eikä tuo ollut kovinkaan kummoinen näky näin talvella; Islannissa kun ei puita juurikaan kasva. Kansallispuisto muodostui lähinnä erilaisista pensaista ja kitukasvuisista puista. Kesällä se olisi varmasti upeaa patikointimaastoa, mutta näin talvella melko karun ja mitäänsanomattoman näköinen. Ei siis jäänyt harmittamaan, ettemme siellä pysähtyneet. Tie kuitenkin kulki puiston läpi, joten siinä saimme nähdä jo pääpiirteittäin sen maisemia.
Perille Geysireille ehdittyämme ei ollut valosta enää tietoakaan - kello oli noin viisi iltapäivällä, ja auringosta oli jäljellä enää ohut, valkoinen viiva horisontissa vuorten takana. Eli, mitä tästä opimme - jos olet Islannissa talvella, ole hyvissä ajoin liikkeellä! Lähde mieluummin heti aikaisin aamusta liikkeelle, ennen auringonnousua. Golden Circlekin on monta sataa kilometriä pitkä reissu, joten se vie aikaa. Pelkästään Geysireille oli jo yli sata kilometriä matkaa Keflavikista. Hämärässä näki vielä melko hyvin, mutta kuvien ottamisesta ei tullut oikein mitään. Säädin kamerani ISO-asetukset aivan tappiin, jotta sain ikuistettua pari otosta Strokkurista, Geysir-puiston aktiivisimmasta Geysiristä. Emme viipyneet puistossa varmastikaan varttia kauempaa, kun valokin kokoajan väheni, mutta Strokkur ehti suihkauttaa sinä aikana jo neljä tai viisi kertaa kuumaa vettä sisuksistaan, ja kerran se suihkautti tuplasatsin.

Strokkur sylkemässä kahta vesipatsasta.
Ajoimme vielä Gullfossille, sillä sinne oli enää muutaman kymmenen kilometrin matka - se oli virhe. Oli aivan säkkipimeää sinne päästyämme, ja lisäksi tie Gullfossille oli suljettu autoilta, sillä se oli niin huonossa kunnossa. Ainoastaan matkanjärjestäjien varta vasten suunnitelluilla maastureilla olisi saanut mennä putoukselle saakka, mutta maastureitakaan ei enää sinne kulkenut, eikä paikalla muutenkaan ollut ristin sielua, eikä mikään ihme, kun siellä ei tosiaan nähnyt mitään. Jälleen voivottelimme, ettemme olleet lähteneet aiemmin liikkeelle, mutta emme kuitenkaan kokeneet suurta mielipahaa tuostakaan - olihan Islannissa muitakin vesiputouksia, ja reissua vielä jäljellä.
Takaisintulomatkalla tähystelin ahkerasti revontulia auton ikkunoista, turhaan. Kunnes saavuimme takaisin Keflavíkiin; tarkkasilmäisenä huomasin pikkukaupungin yllä näkyvän todella himmeänä turkooseja revontulia! Pysähdyimme sivummalle, ja epätoivoisesti yritin saada jotakin kamerallani näkyviin:


Mutta, kuten huomaatte, ei tulos ollut kovin hyvä. Kaupungin valot häiritsivät aivan liikaa, ja muutenkin, revontulet olivat todella himmeät. Mutta näkyipähän niitä sitten kuitenkin!


PÄIVÄ 3

Heräsimme aikaisin aamulla, eilispäivästä oppimme ottaneina, tarkoituksenamme kivuta lähellä Keflavikia sijaitsevalle Keilir-tuhkavuorelle. Kyseessä on siis täysin tuhkasta muodostunut 400 metriä korkea vuori, jonka huipulle on kuulemma todella helppo patikoida aloittelijankin. Keräsimme ensin energiaa hotellimme aamiaisella - ja tässä välissä mainittakoon, että oli muuten todella ihana aamiainen! Se sisältyi hintaan, ja noutopöydästä löytyi oikeastaan kaikkea - leipää ja leivänpäällisiä, jogurttia, islantilaista Skyr-rahkaa, muroja, pekonia, paistettua ja keitettyä munaa, nakkeja, papuja, juustoja, pikkupizzoja, suolaisia piirakoita, hedelmiä, erilaisia täytettyjä leipiä (esim. katkarapu-skagenia), jnejne, sekä jälkiruokaa. Suorastaan täydellinen aamiainen, josta olisi voinut maksaa lisähinnankin mielellään.


Tämän jälkeen suuntasimme siis auringon pikkuhiljaa noustessa kohti Keilir-vuorta. Ihastelimme kaunista aamua, joka vihjaili siihen, että päivällä olisi hyvä sää. Mutta, jälleen menivät suunnitelmamme uusiksi. Tie Keilir-vuorelle oli todella huonokuntoinen, täynnä teräviä laavakiven palasia ja tuulen puhaltamia lumivalleja. Emme mitenkään päässeet etenemään tiellä, ja koska olimme jo jäädä autollamme jumiinkin lumeen, päätimme kääntyä takaisin. Pääsimme sen verran lähelle vuorta, että näimme siellä kiipeilevän ihmisiä - ja valtavat renkaanjäljet olivatkin kulkeneet jo ennen meitä samaa tietä. Harmitti, että me emme päässeet sinne, mutta vuokra-automme oli yksinkertaisesti liian pieni. Päätimme palauttaa auton ja keksiä muuta tekemistä. Samalla päätimme, että yrittäisimme myöhemmin uudelleen päästä vuorelle, suuremmalla autolla.
Päiväsuunnitelmamme menikin siis uusiksi, ja päädyimme vain kiertelemään ympäri Keflavikia. Ja itse asiassa, rehellinen ollakseni, tämä päivä oli mielestäni kaikkein paras koko reissun aikana. Meillä oli todella mukavaa, kun ihan vain rauhassa kävelimme ympäri rauhallista ja hiljaista Keflavikia ja ihastelimme merta. Ja kuten aamulla olimme jo arvelleetkin, sää oli todella kaunis ja aurinkoinen.


Saavuimme aivan vahingossa jonkinlaiselle pikkuiselle portille pienvenesataman takana, ja päätimme mennä katsomaan, mihin tie portin alla johtaisi. Saavuimme upeannäköiseen luolaan, jonka katto oli täynnä jääpuikkoja - varmasti upeamman näköinen näin talvella kuin kesällä. Luolassa oli myös pieni naulakonnäköinen, jossa roikkui tutteja, muutamia penkkejä, valtava koristesänky, ja aidan takana suuri, paperimassasta tehty jättiläinen. Luolassa kaikui kaiuttimista kaikenlaisia ääniä, joita jättiläinen piti; kuorsausta, välillä röyhtäisyjä ja pieruja :D jättiläisen nähdessäni muistin lukeneeni jostakin ohimennen, että tosiaan yksi Keflavíkin nähtävyyksistä oli "Giantess in the mountain" - vuoren sisällä asuva vuorenpeikkonainen, joka oli islantilaisille tuttu jostakin lastentarinasta. Aidassa oli kiinni infotaulu, jossa kerrottiin vuorenpeikon tarina, sekä kuka sen on rakentanut, ja milloin. Luolaan on täysin vapaa ja ilmainen pääsy tiettyinä kellonaikoina.

Tässä tuo kuorsaava ja piereskelevä vuorenpeikkotar nyt sitten on :D tulipahan sitten sekin nähtyä!

Tuona iltana söimme Rain-nimisessä ravintolassa, ja vaikka tunsinkin pienen piston sydämessäni, päätin kuitenkin tilata valasta. En itse eettisistä syistä oikein pidä valaanpyytämisestä, mutta silti uteliaisuus voitti. En koskaan ole missään muualla nähnyt valasta ruokalistalla, ja Islannissa se on ikään kuin paikallisruokaa, joten tahdoin kokeilla. Ja todella hyväähän se oli! Maku muistutti eniten ehkä jotakin naudan ja hevosen risteytystä, ja liha oli todella tummanpunaista. Se oli myös yllättävän rasvatonta, kun olin jotenkin ajatellut, että valaanliha olisi todella rasvaista. Joka tapauksessa - maistui kyllä, ja voin suositella sitä kokeilemaan.

Valasta lautasella


PÄIVÄ 4

Odotettu päivä! Sunnuntaiksi olin varannut meille etukäteen liput kuuluisaan Blue Lagoonin geotermiseen kylpylään. Aamupäivä meni kuljeskella edestakaisin kaupunkia ja odotellessa. Lounaaksi vedimme pizzat Dominokselta - ja oli todella hyvää! Olin suorastaan positiivisesti yllättynyt, miten herkullinen pizza olikaan, kun kyse oli vieläpä ketjupaikasta.
Pahoittelen tämän päivän kuvia, jotka ovat kaikki kännykkälaatua.


Varauksemme Blue Lagooniin oli muistaakseni klo 16, joten lähdimme sitten vähän sitä ennen taksilla kohteeseen, ja sama ystävällinen taksikuski myös tuli hakemaan meidät laguunilta illalla.
Alkusähläyksen ja -ihmettelyn ja aasialaisten turistien rysän läpi selvittyämme vihdoin itse laguunille, ei voinut muuta kuin huokailla ihastuksesta. Todella upeat, Islannille tyypilliset vulkaaniset maisemat levittäytyivät laguunin takana, ja itse laguuni on täynnä 35-39 -asteista, läpikuultamatonta, kevyesti höyryävää, turkoosia vettä. Paratiisi maan päällä.
Blue Lagoonissa on siis n. 9 miljoonaa litraa vettä, joka pulppuaa parin kilometrin syvyydestä maan sisältä, tuoden mukanaan erilaisia mineraaleja, ja silica-mutaa, joilla on lukuisia terveysvaikutuksia mm. iholle. Nämä mineraalit sekä silica saavat aikaan veden värin, sekä sen läpikuultamattomuuden. Vesi on luonnostaan tuon edellä mainitsemani lämpöistä, ja koko laguunin vesi uusiutuu parissa vuorokaudessa täysin.


Pääsylippuumme sisältyi kaksi eri kasvonaamiota - algae- ja silica-naamiot, joita sai hakea "mutanaamiobaarista", joka oli vedessä laguunin toisella laidalla. Oli ihan mahtavaa, ettei vedestä tarvinnut nousta kertaakaan pois! Tuuli oli melko voimakas, joten aina sisällä vessassa käydessään sai tuta jäätävän kylmän viiman hyökkäävän kimppuunsa, vaikka meillä oli myös kylpytakit käytettävissämme. Pysyttelimmekin muuten visusti vedessä, ja myös yksi baaritiski löytyi vedestä, ja kassalle pystyi vain uimaan. Olimme alussa saaneet rannekkeet, jotka vain vilautettiin kassalla, ja ostokset maksettiin vasta myöhemmin, laguunista lähdettäessä. Rahaa tai kortteja ei siis tarvinnut kanniskella mukana. Myös täysin ilmaisia vesipisteitä löytyi laguunista, erään sillan alta. Noin kuumassa vedessä on erittäin tärkeää muistaa juoda myös vettä, mikä meinaa helposti unohtua. Mekin lilluimme vedessä monta tuntia - aika meni ihan käsittämättömän nopeasti!
Kahdeksan maissa meillä oli varaus Blue Lagoonin omassa Lava-ravintolassa, ja saimme ilmaiseksi lasilliset kuohuvaa. Koska emme osanneet päättää, mitä söisimme, päätimme molemmat ottaa neljän ruokalajin maistelumenun, ja syödä, mitä ikinä meille tuotaisiinkaan. Tarjoilijamme (joka muuten osasi sanoa suomeksi "katkarapupurkki", ja oli kovin ylpeä siitä) sanoi, että maistelumenu voi vaihdella päivittäin, ja että siitä voi sanoa vain, että kaksi ensimmäistä ruokaa ovat mereltä, pääruoka maalta, ja sitten on jälkiruoka. No, näillä sitten mentiin. Ja ruoka oli muuten aivan taivaallista! Illallinen oli kallis, mutta hintansa arvoinen. Päivä Blue Lagoonissa oli kerrassaan täydellinen.

Ensimmäinen alkuruoka: graavattua nieriää. 
Seuraava ruoka: langustia ja ruusukaalia.
Pääruoka: karitsaa, hapankaalia ja jotain (apua, en muista, mitä) pyrettä. Olisikohan ollut lanttua, tms? Joka tapauksessa, karitsa oli suussa sulavan pehmeää ja aivan ihanaa!
Jälkiruoka: vadelmajäädykettä, hunajajäätelöä ja kaura-suklaamoussea.


PÄIVÄ 5

Viimeisenä kokonaisena päivänämme vuokrasimme uudelleen auton, tällä kertaa isomman, ja yritimme uudelleen päästä Keilir-vuorelle - ja yritykseksi se jäi tälläkin kertaa. Sää oli muuttunut, ja erittäin kova tuuli oli puhaltanut lähes metrin korkuisia lumikasoja ympäri Keilirille vievää tietä, eikä meillä ollut mitään toivoa päästä eteenpäin. Jouduimme siis tyytymään siihen, että me emme Keilirille tule pääsemään. Sää oli kuitenkin melko huono tuona aamuna, oli todella pilvistä, tuulista ja harmaata, ja luntakin tuli jonkin verran, joten vaikka olisimmekin vuorelle päässeet, olisi sää ollut kiipeämiseen aika ikävä. Päätimme unohtaa Keilirin, eikä meitä kumpaakaan enää edes harmittanut, ettemme sinne päässeet, sillä yritykset olivat olleet niin vaikeita ja tuskaisia :''D
Lähdimmekin sitten Etelä-Islantiin, vesiputous Skógafossille päin. Matkaa Skógafossille on Keflavikista noin 200 kilometriä, joten päivämme kului hyvin tällä reissulla.

Sää huononi päästyämme Keflavíkin ulkopuolelle, ja pian se muuttui suorastaan hirvittäväksi lumimyrskyksi, aivan yhtäkkiä. Islannissa sää saattaa vaihtua salamannopeasti täysin erilaiseksi, se tuli kyllä tällä reissulla huomattua. Lumimyrsky oli niin kova, ettemme voineet ajaa neljääkymppiä kovempaa tiellä, jolla oli 100 km/h nopeusrajoitus. Myös paikalliset ajoivat hitaasti. Näkyvyys ei ollut noin kymmentä metriä enempää, ja lumi alkoi kasautua valleiksi tielle. Aloimme ahdistua, että tähänkö tämäkin reissu nyt kaatuu. Myrsky ei näyttänyt hellittävän, joten päätimme kääntää auton seuraavassa liittymässä, sillä ajokeli oli jo oikeasti vaarallinen. Kuitenkin ennen kuin pääsimme seuraavalle liittymälle, tulimme solaan - ja lumimyrsky katkesi kuin seinään. Laskeuduimme todella pitkän ja jyrkän laskun etelämmäksi, ja myrsky jäi taaksemme ylämaahan. Siis todella outoa! Solassa ei ollut edes lunta kuin aivan pienen pienissä kasoissa siellä sun täällä. Tulimme sitten siihen tulokseen, että jatkamme eteenpäin.
Ajoimme läpi monien islantilaisten kylien. Pysähdyimme huomatessamme jonkin vesiputouksen kaukaisuudessa (joka myöhemmin Googlatessani paljastui Seljalandsfossiksi), ottamaan kuvia. Vaikka tiesin, että tuona päivänä oli kova tuuli, ja myöskin autonvuokraajat olivat meitä varoitelleet, että Islannissa suurin osa vuokra-autoille tapahtuvista vahingoista oli kovan tuulen ympäri puhaltamat auton ovet, en silti osannut varautua siihen, mikä odotti, kun astuin kamerani kanssa autosta ulos. Tuuli oli niin voimakas, että meinasin kaatua. Pipo lensi päästäni (siis huom. syvällä päässä oleva pipo, ei mikään lippalakki), ja jouduin pitämään siitä kiinni, että se pysyi paikallaan. En meinannut päästä kävelemään eteenpäin. Asetuin kamerani kanssa leveään haara-asentoon seisomaan, jotta sain otettua edes yhden kuvan Seljalandsfossista. Suomessa en ole koskaan kohdannut vastaavanlaista tuulta, edes mikään myrskytuuli ei ole ollut yhtä kova kuin tuo! En lainkaan ihmettele, että Islannissa tuulesta varoitellaan.

Seljalandsfoss kaukaisuudessa.

Jatkoimme siis ripeästi matkaa, ja toivoimme, ettei Skógafossilla tuulisi yhtä paljoa - eikä onneksi tuullutkaan. Sen sijaan alkoi pikkuhiljaa ripottelemaan vettä päästyämme perille 60 metriä korkean ja 25 metriä leveän, vaikuttavan putouksen luo. 


Kiipesimme putouksen rinnettä kulkevat portaat putouksen huipulle - se oli yllättävän rankkaa - ja näimme hienon maiseman levittäytyvän aina merelle saakka. Putouksen lasku näkyi myös upeasti, ja kuinka pieni joki kiemurteli mereen.

PÄIVÄ 6 / Kotiinpaluu

Lentomme takaisin Suomeen lähtikin sitten tiistaina 23.1. klo 11 maissa. Koska majoituimme Keflavíkissa,ka sijaitsee n. 7 km:n päässä lentokentältä, meillä ei ollut aamulla mikään kiire mihinkään. Söimme rauhassa aamiaisen, ja päätimme vielä lopuksi käydä Keflavíkin omassa viikinkimuseossa, Vikingaheimarissa. Nähtävillä oli kaikenlaista tietoa ja historiaa niin viikingeistä kuin Islannistakin, kuten mm. Islannin asuttamisesta. Erilaisia tuon ajan esineitä, koruja, aseita, jne, oli näytillä museossa. Museon ns. "pääkohde" on katosta roikkuva Islendingur -niminen viikinkilaiva, joka on tarkka 2000-luvulla tehty kopio samannimisestä oikeasta viikinkilaivasta. Kyseisellä jäljitelmällä on aikanaan soudettu Atlantin yli - ei siis mikään pelkkä koriste sekään. Laivan kannelle pääsi vapaasti itsekin kulkemaan ja ihmettelemään.


Tämän jälkeen palasimme kotiin hyvällä fiiliksellä! Jatkolentomme Oslosta Helsinkiin oli parisen tuntia myöhässä, ja lopulta olimme kotona vasta kolmen aikoihin yöllä todella väsyneinä. Tämä ei kuitenkaan häirinnyt yhtään, olihan meillä ihana reissu takana!
Loppupäätelmänä Islanti on todella ihana, pieni ja rauhallinen maa - suomalainen tuntee olonsa oikein kotoisaksi. Maisemat eroavat kuitenkin suuresti Suomen metsistä ja pelloista, joten suosittelen käymään Islannissa ihan vain jo luonnonkin takia, ei missään nimessä kannata ajatella, että se on vain joku pohjoismaa, ihan samannäköistä kuin Suomessakin kuitenkin - ei nimittäin ole. Islantiin ei kuitenkaan kannata mennä, jos etsii halvan budjetin matkaa, sillä kaikki maassa on kallista, ja jos luonnon nähtävyyksiä tahtoo nähdä, menee liikkumiseen useita satoja euroja väkisinkin. Maa on kuitenkin niin kaunis, ihmiset ystävällisiä ja ruoka hyvää, että tämä kannattaa ehdottomasti kokea. Unohtamatta Blue Lagoonia, jollaista ei muualta löydy!